Toivo tarjoaa kunnille innovatiivisia ja käytännönläheisiä ratkaisuja, jotka edistävät sekä teollisuuden että asumisen kehitystä. Iitin kunnan kunnanjohtaja Jarkko Salonen kertoo, kuinka Toivon tarjoamat ratkaisut tulevat vaikuttamaan kunnan elinvoimaisuuteen.

“Yhteistyö Toivon kanssa sai alkunsa keskustelusta, jossa pohdittiin mahdollisuuksia yhteisölliseen rakentamiseen”, Salonen kertoo. Keskustelu kehittyi kuitenkin nopeasti laajemmaksi, koskien kunnan eri tonttien konseptointia. ”Meillä on ollut sekä teollisuustontteja että asumisen kerrostalotontteja useamman vuoden hiljaisessa tilassa, kysyntä on ollut vähäistä.”

Tästä syystä kunnassa heräsi tarve luoda uusia ideoita ja suunnitelmia, joilla voisi lisätä tonttien houkuttelevuutta. “Aloitimme Toivon kanssa konseptien kehittämisen, joita voisi hyödyntää markkinoinnissa sekä mahdollisille rakennuttajille että kuntalaisille”, Salonen sanoo.

Yhteistyö alkoi konkreettisella tonttien tarkastelulla ja suunnittelulla, jossa Toivon asiantuntijoiden näkemyksiä hyödynnettiin laajasti. ”Valikoimme pari kohdetta, joista lähdimme tekemään ajatusleiskat: minkä kokoinen rakennus olisi taloudellisesti kannattava ja miten se istuisi ympäristöön”, Salonen kuvailee prosessia.

Kunnanjohtajan mielestä Toivon asiantuntijoiden rooli oli arvokas, sillä he toivat esiin rakentamisen realiteetteja ja käytännön ratkaisuja, jotka ovat sekä taloudellisesti järkeviä että nykytrendeihin sopivia. “Puhuimme aurinkoenergiasta ja muutoinkin energiaomavaraisuuden merkityksestä. Nämä ovat tärkeitä näkökulmia nykyaikaisessa rakentamisessa, etenkin teollisuuskiinteistöjen osalta. Yleisesti saimme arvokasta näkemystä siitä, minkä tyyppiset ratkaisut voisivat toimia ja mikä on nykyään kiinnostavaa ja taloudellisesti järkevää rakentamista.”

Konkreettisten projektien muotoutuminen

Suunnitteluvaiheen aikanana kehitettiin konkreettisia projektiehdotuksia, joita voisi markkinoida tonttien yhteydessä. Yhteistyön aikana luotiin kaksi pääkonseptia: kerrostaloasumisen ja teollisuuden käyttöön soveltuvat kohteet. ”Ajatus oli, että me emme markkinoi pelkästään tyhjää tonttia, vaan kokonaisuutta ja mahdollisuuksia”, Salonen kertoo.

Kerrostaloasumisratkaisu keskittyi tarjoamaan alustavia suunnitelmia, jotka houkuttelisivat mahdollisia rakennuttajia ja asukkaita. Teollisuuspuolelle kehitettiin autotalliosake / nykyaikainen pienteollisuustalo -konsepti, joka sisälsi useampia nostovellisiä tiloja.

Molemmat projektit tähtäsivät siihen, että tonttien ympärille rakennetaan valmiita ja kysyntää vastaavia kokonaisuuksia, joita on helppo markkinoida eteenpäin.

Uutta vetovoimaa konseptista

Kun syksy etenee, Iitin kunta keskittyy markkinoimaan luotuja konsepteja ja tontteja laajemmin. Ensimmäisenä lähtee liikkeelle autotalliosake-pienteollisuustalo, jolle pyritään löytämään kehittäjiä ja mahdollisia käyttäjiä. ”Tavoite on, että helpotetaan uusien yritysten sijoittumista meille ja pidetään liike- ja teollisuusrakentamisen kierrettä yllä”, Salonen kuvailee tulevaisuuden suunnitelmia. Pitkän aikavälin tavoitteena on luoda positiivista kiertoa ja kasvua kunnan elinvoimaisuudelle. “Uusien kiinteistöjen rakentaminen houkuttelee alueelle uusia yrityksiä ja asukkaita, mikä puolestaan vapauttaa tiloja myös pienemmille toimijoille ja lisää alueen vetovoimaa”, uskoo tyytyväinen kunnanjohtaja.

Iitin kunnan kunnanjohtaja Jarkko Salonen