Kohde on rakenteilla ja uudet asukkaat pääsevät muuttamaan koteihinsa kevään 2021 aikana. Suunnittelussa on panostettu etenkin asukasviihtyvyyttä lisääviin ominaisuuksiin ympäristöystävällisyys huomioiden.

As Oy Nokian Fabriikki nousi harjakorkeuteensa syyskuussa 2020. Kerrostalo toteutetaan yhteistyössä Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen (ARA) kanssa. Asukasvalinnassa noudatetaan ARA:n kriteereitä ja kohde tarjoaa houkuttelevia asumismahdollisuuksia esimerkiksi junalla Tampereella töissä käyville.

– Nanson uudella asuinalueella on erityinen asema Nokian kaupungin kaupunkikehitykselle.  Alue on osa asemanseutua ja joukkoliikenteen painopistealuetta, jonka potentiaali tulee vielä merkittävästi kasvamaan uusien asukkaiden, uuden matkakeskuksen ja palveluiden myötä. Matkakeskushanke on suunniteltu toteutettavaksi tämän hetken MAL-sopimuksen aikaikkunassa (2020-24) ja sen suunnittelu on tällä hetkellä käynnissä. Taustoittaa Nokian kaupungin maankäyttöjohtaja Kari Stenlund.

Kohde on rahoitettu vihreällä rahoituksella, jonka edellytyksenä on kohteen energiatehokkuus ja ympäristövastuullisuus. Kohde saavutti A-energialuokan ja lämmitysmuotona toimii maalämpö.

– Suurin osa energiatehokkuuteen vaikuttavista valinnoista tehdään jo suunnittelun alkuvaiheessa. On tärkeää kiinnittää huomiota yksityiskohtiin, jotta suunnittelijat saavat tarkan käsityksen tavoitellusta lopputuloksesta. Hankkeen suunnitteluohjauksesta vastaava Toivon Heikki Myllymäki toteaa.

Toivon yhteisön arvoissa korostetaan vastuullisuutta, asukkaiden hyvinvointia ja ympäristön huomioimista. Asukkaiden palvelu kumpuaa konkreettisista toimenpiteistä.

– Me olemme lähteneet siitä, että arjen on oltava mahdollisimman sujuvaa. Asukkaista, vuokrasuhteista ja talon sujuvuudesta vastaa Toivon nimetty palvelumestari. Meillä vastataan puheluihin ja yhteydenottopyyntöihin saman päivän aikana. Ajatuksenamme on tuoda asukkaat vapaamuotoisesti yhteen järjestämällä yhteisiä tapahtumia esimerkiksi kesäjuhlien merkeissä, toteaa Toivolla Fabriikista vastaava palvelumestari Iida Koivukoski.

Rakennuksen maantasokerroksessa on yhteistila, joka taipuu moneen; yhteisiin illanviettoihin, etätyöskentelyyn tai vaikka lastenhoitoon. Jokaisessa kerroksessa on asuntokohtaisten parvekkeiden lisäksi iso lasitettu yhteisparveke. Pihalle on sijoitettu aktiviteetteja erilaisiin tarpeisiin; kesäiltaa voi viettää pihaterassilla grillaten tai petanque radalla kilvoitellen.

– Paraskin hanke on paras kompromissi lukuisista yksityiskohdista. Me olemme pyrkineet saavuttamaan tässä hankkeessa asukkaiden, ympäristön ja kohtuuhintaisuuden periaattein ihanteellisen hankkeen. Asuntojen hinnat noudattelevat ARA:n ohjeistusta. Esimerkiksi yksiöiden kuukausivuokrat ovat jopa alle 500 euroa, joka on mielestämme varsin kohtuullinen hintataso, hankekehittäjä Tuomas Hemmilä summaa.